TAMMIKUUN 2010 JUTTU
Tällä sivulla esittäytyy kuukauden taideseuralainen. Näin opimme tuntemaan toisiamme!
|
Hei - olen Pessi
Virallisempikin nimi on, mutta se on jäänyt käytöstä..
Kävin lukioni Kouvolan tyttölyseossa, ja sen jälkeen teki mieli Ateneumiin. Kielten opiskelu vei kuitenkin
voiton – uskallus taiteen alalle taisi sittenkin puuttua. Olen arvostanut kovasti saman koulun kasvatteja,
todellisia taitajia kuten luokkakaveriani Irmeli Tarmoa sekä Sirkka-Liisa Lonkaa ja Elisa Heinosta,
joiden ei varmasti tarvinnut miettiä kahdesti ammattia valitessaan.
Piirtäminen on aina ollut ykkösharrastuksiani, ja kävin myös piirtämässä elävää mallia yliopiston
piirustuslaitoksella taiteilija Åke Hellmanin opastuksella. Koulutyttönä olin ehtinyt myös kansalaisopiston
maalauskurssille, jossa opettajanani oli Esko Tirronen. Mikä esikuva!
Tärkeimmässä työpaikassani Kouvolan iltalukiossa eli KOLLIssa toimin kielten lehtorina, mutta
sain lisäksi tehdä monenlaista piirrostyötä mm. koulun mainoksia ja oppilaskunnan lehteä varten.
Suunnittelin myös koulun logon ja lipun. Silloin tällöin Kouvolan kaupunkikin pestasi minut kuvittamaan
pienimuotoisia esitteitä.
Hiirellä syntyi KOLLI-teemaan monenlaisia kissoja, ja paljon piirsin kuvia myös ihan käsin.
|
Kun työelämä jäi taakse, pääsin vihdoin keskittymään taiteentekemisen opiskeluun kansalaisopistossa.
Olen valinnut mahdollisimman monenlaisia kursseja, mutta mm. ainakin grafiikan opiskelu on vielä kokematta.
Kun kollegani Suokon Eeva innosti pyrkimään Kouvolan taideseuraan, innostuin kovasti mukaan.
Täällähän on muitakin mukavia tuttuja aktiiveina, kuten Vuontelan Teija, jonka tunnen jo iltalukion ajoilta.
Nyt olen ilokseni tutustunut täällä moniin kivoihin persooniin, ja taideseura aktivoi monella lailla. Nykyisin
maalaan enimmäkseen öljyväreillä, mutta käytän myös pastelli- ja vesivärejä ja uutena kokeiluna akryylivärejä.
Inspiraation lähteenä ovat vaikkapa luonto tai lapsenlapset. Erilaiset muotokuvat ovat alkaneet innostaa.
Tuntuu todella upealta nyt, kun on aikaa harrastaa sitä, mikä on vuosikymmeniä ollut vain mielen pohjalla
odottamassa. Moni tietää varmasti tunteen!
Pessi Wild
Helmikuun jutussa taas jotain uutta
uudelta taiteilijalta. Kuka tarttuu palloon? Kenet haluaisit nähdä tällä sivulla?
OTA YHTEYTTÄ HALLITUKSEN JÄSENEEN!
|